Istun taas kerran tuijottamassa 20 tuumaista työkaveriani. Naputan, klikkaan, käännän ja väännän hiirellä. Välillä kurkistan paperista, että mitä minun pitikään tehdä. Vieressäni oleva paperi pino pienenee lupaavasti koko ajan. Eipä ole enää montaa ilmoitusta tälle viikolle tehtävänä. Olen juuri tekemässä paikallisen ruokamarketin viikon tärppejä. Heidän netin kuvapankistaan pari herkullisen näköistä kuvaa, ja viikon ruokaohje, ja sekin oli sitten siinä. Taidankin päästä tänään ajoissa kotiin.
Niinhän minä luulen. Vielä kaksi tuntia (ja viisi
kahvimukillista) myöhemmin istun yhä koneen äärellä. Tuijotan näyttöä,
klikkaan, käännän, väännän, ähisen, puhisen, ärisen ja murisen. Yritän
nimittäin ahtaa naapurikunnan halpasälähelvetin satamilliseen ilmoitukseen
kahtakymmentä kuvaa ja viittäkymmentä
tuotetta hintoineen. ”Kyllä ne on sinne ennenkin mahtuneet”, totesi kauppias
kun yritin hänelle kauniisti vihjaista ahdasta tulevan. Asiakashan on aina
oikeassa, joten yritän oppia kovasti taikomaan.
Puhelin vieressäni pirahtaa soimaan. Kiroan hiljaa mielessäni. Tämäkin vielä. Työkaverit ovat lähteneet jo aikaa sitten, joten kai se on itse sitten vaan vastattava. Se voi olla vaikkapa soitto painon päästä, jossa varmaan jo ihmettelevät missä tämän viikon lehti viipyy.
”Tuppukylän Sanomat, Saara Vaara”, vastaan. Linjan toisesta päästä kuuluu ähinää ja rapinaa. Huutelen haloota. Kiukkuinen vanha ääni karjaisee korvaani: ”Oliko tämä siellä Tuppukylän Sanomissa.”
- Kyllä tämä on. Kuinka voin olla avuksi?
- Joko lehtenne on mennyt painoon?
- Ei ole vielä. Pari sivua on vielä kesken.
- Hyvä, tuo ääni jatkaa entistä kiukkuisemman oloisena.
- Hyvä neiti selittäkääpä minulle, miksei teillä viime viikon lehdessä ollut X-marketin ilmoitusta.
- Valitettavasti X- market ei ollut ostanut meiltä ilmoitustilaan.
- Korvaatteko te sen, että jouduin ostamaan kahvini kolme markkaa kalliimmalla naapurikaupasta, kun en tiennyt sen olevan tarjouksessa X-marketissa?
- Me emme voi korvata sellaista. Valitettavasti emme voi asialle mitään. Olemme tarjonneet X-marketille ilmoitustilaa, mutta he ilmoittavat mieluummin alueen päälehdessä.
- Kyllä teidän täytyy voida. Se on teidän asianne. Ja nyt kerran kun lehti ei ole vielä mennyt painoon, niin huolehdit siitä, että siihen tulee tuon marketin tulevat tarjoukset.
- Valitettavasti ensinnäkään en ole ilmoitusmyyjä. Siitä huolimatta tiedän kyllä, ettei tuo market halua ilmoittaa meidän lehdessämme. Mukavaahan se meistäkin olisi, että saisimme sellaisen isomman asiakkaan. Teidän täytyy kääntyä tässä asiassa marketin puoleen. Tähän lehteen ilmoitus ei nyt missään nimessä ehdi, sillä sen sisältö on jo lyöty lukkoon.
- Kyllä teidän nyt oikeasti täytyy tehdä tälle asialle jotain. Älkää yrittäkö sälyttää ongelmaa marketille. Siellä on niin mukavia kassaneitejäkin. Katsokaakin että se ilmoitus on siellä, tai peruutan tilaukseni. Tuuut… tuuut… tuuut…
Jään hämmästyksissäni tuijottamaan puhelin yhä kädessäni. Ymmärsinkö minä nyt oikein. Minun syykseni juuri pistettiin se, että mummo reppana joutui maksamaan kahvistaan normaalin hinnan. Minähän vain teen näitä ilmoituksia. Mieluummin minäkin tekisin valmiiseen pohjaan ison marketin sivun ilmoitusta kuin yrittäisin tunkea halpasälähelvetin liian pieneen ilmoitustilaan liikaa tavaraa. Noh, näinkin näemmä voi käydä.
On tuosta puhelusta se hyvä puoli, että vitutuksen voimalla saan taiottua tuon viimeisenkin ilmoituksen valmiiksi. Nakkaan puuttuvat ilmoitukset sivulle, muutan lehden oikeaan muotoon ja pistän sen menemään painoon. Vihdoin pääsen minäkin kotiin. Taidanpa kävellä tuon X-marketin ohi, jotta edes minä tiedän mitä siellä on tarjouksessa. Osaan sitten kertoa tuolle rouva ärrimurrille, jos tuo ylihuomenna lehden ilmestyttyä soittaa uudelleen kiukutellakseen.
Sen verran täytyy kertoa tähän lopuksi, että pohja tuolle tarinalle on oikeasti tapahtunut. Olen oikeasti vastannut töissä tuon kaltaiseen puheluun. Se on näitä ihmiselon ikimuistoisia hetkiä. Vanhempi rouva soitti lehteemme, ja kiukutteli ja haukkui minut lyttyyn koska meidän lehdessämme ei edellisellä viikolla ollut erään marketin ilmoitusta. Hän ei suostunut kuuntelemaan minkäänlaista selitystä, vaan oli suomeksi sanottuna hysteerinen. Se oli minun vikani, että hän oli missannut tarjouksen. En muista tuota keskustelua enää aivan tarkalleen, eli tässä tarinassa osa on keksittyä.Pääpointti on kuitenkin todellisuudesta.
