Eilinen päivä ei mennyt ihan putkeen. En jaksa nyt kaikkea tänne nillittää, mutta H:n isä oli taas vauhdissa. Sen verran kerrottakoon, että kävi baarikierroksella ja vietti yönsä sairaalassa. Että näin. Toisille tuo alkoholi ei yksinkertaisesti sovi.

Mutta sitten vähän positiivisempaa. Humppamuusikot sitten veivät voiton mistereistä, ja menin sinne humpille mistä tuolla mainitsin. Oli ihan mukava ehtoo tuosta yhdestä asiasta huolimatta. Taikakuun uusi rumpalikin tuntui sopivan joukkoon vallan hyvin. (Toisin kuin eräässä toisessa tutussa bändissä tässä taannoin oli seipään aamupalaksi niellyt sälli rummuissa. Hmph.) Kumpikin poppoo soitteli mukavat setit ja aika kului suht vauhdikkaasti.

Naputin ehtoolla pari viestiä Herttakuninkaalle, mutta eipä tuosta kuulunut mitään. Ajattelin herran olevan hoppuinen ja väsynyt. Taisin olla peräti oikeassakin. Tänään heräilin siihen, että puhelin kajautti tutut sävelet... Yritin karistaa unihiekat silmistäni ja turista hänen kanssaan edes noin suunnilleen järkeviä. Huom. Yritin. Jouduin kyllä hetkisen perästä soittamaan vielä hänelle päin, kun unohdin kysyä paria oleellista asiaa. Nii-in. Minulla kun oli ihan asiaakin hänelle.

Tänään en ole tehnyt muuta kuin laiskotellut. Sain ystävältäni Ediltä pikaisen tiivistetyn raportin täydellisestä viikonlopusta. Hän kun oli viettänyt sen ihastuksensa kanssa. En voi olla kuin iloinen heidän molempien puolesta. =)

Nyt minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja käydä kuvakaaoksen kimppuun. Olisi taas pari levyä, jotka pitäisi saada huomenissa postiin. Varmuuden vuoksi polttelen levylle myös eräitä aiempia kuvatuksia. Vähän kun erinäisistä syistä epäilen, että joudun ne uudelleen postittamaan. Samoin saan soitella huomenna erään palkkani perään.