Olen tässä viimeiset viikot kuunnellut erään ystävättäreni paasausta Tehyn mahdollisesta lakosta, ja siitä kuinka hoitajien pitäisi saada lisää palkkaa. Kyseinen ystävätär ei kuulu edes kyseiseen liittoon, mutta työskentelee terveydenhoidon parissa kuitenkin.

Sairaaloissa ja niihin liittyvissä muissa yksiköissä liikkuu näköjään mielenkiintoisia juttuja. Ystävättäreni mukaan töissä oli puhuttu, että eduskunnassa ja sovitteluissa vaan panetellaan naisia. Sairaanhoito kun on naisvaltainen ala. Erehdyin puhelimessa ihmettelemään, että miksi tuollaisia juttuja edes liikkuu. Lienevätkö sitä, että Tehy yrittää provosoimalla saada lisää ihmisiä joukkoihinsa, ja sitä myöden myös irtisanoutumaan. Tässä vaiheessa ystävättäreni alkoi huutamaan minulle kuin hinaaja, että minun pitäisi mennä katsomaan hänen tilinauhojaan viimeiseltä 15 vuodelta. Siinä vaiheessa kiintiöni ylittyi, ja lopetin puhelun. Laitoin sitten viestin, että taitaa provosointi toimia, ja etten tahdo enää kuulla asiasta sanaakaan. Tämä oli vasta kolmas kerta, kun riitelimme asian takia. Sain ystävällisen vastauksen: "Haista paska. Mä olen ollut tällä alalla yli kaksikymmentä vuotta, joten olen kyllä nähnyt miten etuja on otettu pois. Ja joiltain vuosilta kunnalla ja valtiolla olleille ei kerry eläkettä. Et silleen. Tänäänkin TEIN sellaista työtä johon sinä et pystyisi tai oppisi sitä puolessa vuodessakaan. Et silleen." Aiwan. Minun vikanihan tuo työtaistelu sitten vissiin on. Minähän pystyn taikomaan tehyläisille lisää liksaa sormia napsauttamalla. Pystyn vaikuttamaan asiaan todella paljon.

Pitäisi muistaa, että asiat  eivät ole aina niin mustavalkoisia. Työni takia olen oppinut sen, että minun tulee tarkkailla kaikkien osapuolten kantoja asiaan. Tässäkin tapauksessa hoitajat ajattelevat asiaa a, työnantajat asiaa b, sovittelijat a:ta, b:tä ja vielä paria muutakin. Mielestäni hoitajat tekevät tärkeää, ja vastuullista työtä. Heidän työnsä on taatusti raskasta. He ansaitsevat lisää palkkaa. Mutta pitää kuitenkin ottaa huomioon sekin, että mistä nuo rahat saadaan. On hyvin syvältä, että kansanedustajat lupailivat palkankorotuksia vaalikikkana miettimättä, että miten korotukset rahoitetaan. Veromarkoistahan me tällä hetkellä maksamme monien hoitajien palkat. Ainakin täällä meidän kunnassamme, ja käsittääkseni monessa muussakin kunnassa on säästöliekki purrut jo turhankin tehokkaasti sosiaali- ja terveyspuolelle. Hoitajia ei ole tarpeeksi, sillä ei ole rahaa palkata heitä lisää. Mitäpä sitten tapahtuu, kun nykyisten palkkoja yllättäen korotetaan reippaasti? Onko heitä sitten varaa palkata lisää? Onko kunnilla varaa maksaa kaikkien nykyisten hoitajien palkat? Esimerkiksi ensi vuoden budjetit on kunnissa jo pitkälti laadittu. Eikö porrastetut pidemmän aikavälin korotukset olisi sopiva ratkaisu? Näin työnantajillakin olisi mahdollisuus tuumailla mistä nuo isokenkäisten lupaamat korotukset otetaan. Mutta mitäpä minä mistään tiedän....

En vain käsitä sitä, että miksi osapuolet provosoivat toisiaan ja jopa omiaan. Äskeisen puhelun aikana ystävätär raivosi minulle myös siitä, että nyt suunnitellaan lakia, jolla hoitajia estetään menemästä lakkoon. Hmm...Mitä lehdistä olen lukenut, niin käsittääkseni ei ole estää työtaisteluita, vaan taata siitä huolimatta kiireellinen ja potilaiden hengissä pysymisen kannalta tärkeä hoito. Blondin logiikalla nämä ovat kaksi eri asiaa. Eikös se ole järjelläkin selvää, ettei rahan takia pitäisi tulla vainajia? Rahalla voi korvata monta asiaa, mutta ei todellakaan ihmishenkiä. Mitä sitten, jos vaakalaudalla onkin ykskaks oma tai jonkun läheisen henki?

Minusta tuntuu tällä hetkellä sille, että osa ihmisistä on tässä asiassa unohtanut järjen, ja ajattelee asioita vain tunteella. Onko räyhäämisellä, raivoamisella ja provosoinnilla mahdollista päästä järkevään, kaikkia tyydyttävään ratkaisuun? Esitän asiasta pessimistisen epäilyksen... Eikö pitäisi olla neuvottelua eikä tappelua?

Ai niin... En ole  missään vaiheessa väittänyt tuolle ystävättärelle, että minusta olisi hänen työhönsä, tai mitenkään vähätellyt sitä. Hän tekee todellakin sellaista työtä, johon minusta ei olisi. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut biologiasta tai kemiasta, eikä muutenkaan. Mutta sen voin kertoa, että eipä olisi hänestäkään minun työhöni. Että tasoissa ollaan...