H valitsi mun kanssa keskustelun sijaan saunaehtoon juopotteluineen työkavereidensa kanssa. Ei ole yllätys. Asioista pitäisi kuitenkin puhua joskus kunnolla. Nyt olemme puhuneet lähinnä niistä puhelimessa, kun vaihtoehtoja ei ole ollut.

Kävin tuossa ehtoolla kaupassa ja samalla poikkesin katsomassa Menninkäistä. Se mies oli ennen mun tuloani kokannut ja syönyt, mutta oli jättänyt mullekin ruokaa. En voinut siinä vaiheessa kuin hymyillä.

Tällä hetkellä hymyilen hieman haikeasti. Sitä miestä taitaa oikeasti pelottaa tämä kaikki. Tahtoisin vaan tietää, että mitä hän oikeasti sydämessään tuumii musta. Siis ilman noita pelkopeikkojaan. Mutta kaipa sekin selviää aikanaan. Ei tässä ole hoppu minnekään. Ei hänen todellakaan tarvitse tietää juuri nyt tarkalleen mitä tahtoo. Eikä hänen tarvitse tehdä mulle mitään suuria lupauksia.

Sain minä sentään olla pienen hetken lähellä ja lähteissäni tuo tuumasi, että nähdään. Että eiköhän me siis vielä nähdä... Toivottavasti ainakin.