Päässä myllertää sen verran tehokkaasti, ettei Uni-Masakaan ole uskaltautunut tänne asti. Itse voisin mieluusti vetäytyä talviunille.

Olen tässä yrittänyt miettiä, että käykö tässä taas niin kuin monen muunkin asian suhteen. Mulla on pienen hetken hyvä olo ja sitten vedetään matto jalkojen alta. Onko se niin mahdoton toive, että mullakin ois hyvä olla ja saisin olla onnellinen? Onko se tosiaan liikaa toivottu?

Mä en tahdo kuuta taivaalta, vaan toisen ihmisen jakamaan arkea kanssani. Sellaisen edes noin suunnilleen normaalin ja tasapainoisen suhteen. Hyvää oloa, lämpöä, hellyyttä, läheisyyttä.... tuntea, että joku oikeasti välittää mustakin.

Mua oikesti pelottaa tällä hetkellä aivan helvetisti. Oliko tää mun ja Menninkäisen juttu nyt tässä? Että saan heittää hyvästit hymyille ja paremmalle ololle. Toivottavasti ei.....

Voi itku ja parku. Must tuntuu sille, että mä näen taas silmät auki painajaista. Pelottaa! Ei tää elämä voi mennä niin, että mulle annetaan lusikallinen hyvää ja sen jälkeen saavillinen paskaa.  Mä en jaksa jos tää menee taas niin. Enkö mä koskaan saa olla onnellinen?

Taas(kaan) osaa muuta kuin itkeä.... Mä niin tahtoisin lämpimään kainaloon, mutta kun....